Kartta - Göttingen

Göttingen
Göttingen on Saksassa Ala-Saksin osavaltiossa sijaitseva kaupunki. Vuoden 2011 väestönlaskennassa siellä oli 115 843 asukasta, Se on osavaltionsa viidenneksi suurin kaupunki. Pinta-alaltaan Göttingen on 117,2 neliökilometrin suuruinen. Väestötiheys kaupungissa on 1 040 asukasta neliökilometriä kohti. Kaupungin läpi virtaa Leine-joki.

Göttingenin tienoilla on ollut kylä nimeltä Gutingi, joka on mainittu teksteissä ensimmäisen kerran vuonna 953. Kaupunki perustettiin noin 1150–1200 kylän luoteispuolelle, ja omaksui kylän nimen. Varakas kaupunki kuului Keskiajalla Hansaliittoon. Se kääntyi protestanttiseksi 1531 ja kärsi seuraavien parinsadan vuoden ajan uskonsodista.

Göttingenissä on vuonna 1737 perustettu Georg-Augustin yliopisto.

Göttingenissä vuoden lämpimin kuukausi on elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 23,2 °C, mutta heinäkuu on lähes yhtä lämmin. Keskimääräinen alin lämpötila on tammi- ja helmikuussa –1,5 °C ja joulukuussa nollan vaiheilla.

Göttingenillä on yhteistyösuhteet seuraaviin kaupunkeihin:

* Cheltenham, Englanti, vuodesta 1951

* Toruń, Puola, vuodesta 1978

* Pau, Ranska, vuodesta 1962

* Wittenberg, Saksa, vuodesta 1988

 
Kartta - Göttingen
Kartta
Google Earth - Kartta - Göttingen
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Göttingen
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Göttingen
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Göttingen
OpenStreetMap
Kartta - Göttingen - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Göttingen - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Göttingen - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Göttingen - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Göttingen - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Göttingen - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Göttingen - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Göttingen - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Göttingen - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Göttingen - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Saksa
Saksan lippu
Saksan liittotasavalta eli Saksa on liittovaltio Keski-Euroopassa. Se koostuu kuudestatoista osavaltiosta (Bundesland).

Saksan väkiluku on runsaat 83 miljoonaa asukasta ja pinta-ala noin 358 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki ja hallinnolliselta alueeltaan asukasluvultaan suurin kaupunki on noin 3,7 miljoonan asukkaan Berliini.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
DE Saksan kieli (German language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Alankomaat 
  •  Belgia 
  •  Itävalta 
  •  Luxemburg 
  •  Puola 
  •  Ranska 
  •  Sveitsi 
  •  Tanska 
  •  Tšekki 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...